Tekstin alkuun
Etusivu - Jyvässeudun 4H-yhdistys
Vapaa-ajan toiminta

Kahdelle TOP-leirille osallistui yhteensä 54 innokasta leiriläistä kesäkuun lopulla. Leirien teemoina kädentaidot, eläimet, luonto, retkeily, videopaja ja monenmoista mukavaa kesähuvia. Kuvassa maakollaasin taiteillut ryhmä.

4H:n toiminnassa on monenlaista muuta oheistoimintaa, joista seuraavassa hieman esimerkkejä.

4H-yhdistys järjestää nuorille erilaisia kursseja. Suosittuja kurssiaiheita ovat lemmikit, kädentaidot, hevoset, kotitalous ja kotipalveluaiheet.

4H:n kautta voi osallistua erilaisiin kilpailuihin. Vuosittain kilpaillaan mm. kotitaloudessa, metsätaidoissa, traktorintaitoajoissa, käsitöissä ja hevosten hoidossa jne.
Myös nuorten omat yritykset ja tehtävät voivat osallistua kilpailuihin. Useimmissa kilpailuissa kilpaillaan 4H-yhdistyksen, piirin ja -liiton tasoilla.

4H-kerhoja on Jyväskylässä ja Muuramessa vuosittain yhteensä noin 15. Kerhoissa muun muassa tehdään 4H-TOP-tehtäviä, kädentaitoja, tutustutaan lemmikkeihin, kokkaillaan, liikutaan ja opitaan vuorovaiktustaitoja. Kerhot järjestävät myös itsenäisesti tapahtumia ja tekevät pienimuotoisia projekteja. Kerhoja ohjaavat vapaaehtoiset ohjaajat.

4H-kerhot tekevät myös itsenäisesti pieniä retkiä lähialueen kohteisiin kuten laskettelemaan, uimahalleihin, talleille, maatiloille, paikallisiin nähtävyyksiin sekä yrityksiin.
Yhdistys järjestää joko yksin tai yhdessä naapuriyhdistyksen kanssa pitempiä retkiä mm. koiranäyttelyihin, laskettelemaan, huvipuistoihin jne.

Nuoret ovat mukana useilla sekä valtakunnallisilla että kansainvälisillä 4H-leireillä.
Yhdistys järjestää Jyvässeudulla vuosittain muutamia suosittuja paikallisia leirejä.

Lisätietoja: 

Vapaa-ajan ohjaaja  Aslak Koivisto, puh. 0400 185 169, aslak.koivisto(a)yvasseudun4h.fi sekä Laura Väisänen, puh. 045 135 7806, laura.vaisanen(a)jyvasseudun4h.fi

 

Kirjaudu muokkaustilaan